Jos ratsastat ilman kuolaimia, voit tuomarin erikoisluvalla osallistua kouluratsastuskilpailuihin ilman kuolaimia kilpailun ulkopuolisena. Samalla toimit hienona esimerkkinä muille!
Allekirjoita myös Kuolaimettomilla kisoihin - adressi täällä!
Minkäänlaisen välineellisen väkivallan tai agressiivisen suhtautumisen eläintä kohtaan ei pitäisi olla oikeutettua. Ei edes ajatuksen, että väkivaltainen väline voi oikeassa käytössä toimia käden jatkeena tms.
No, jokainen meistä on tilanteessa, jossa joutuu pohtimaan vaikkapa raipan käyttöä maastakäsittelyssä ohjaavana välineenä. Pystynkö välittämään saman informaation kehollani ilman raippaa? Lähtökohtaisesti hevonen toimii, koska se kammoksuu ja pelkää raipan kosketusta ja ihminen tarvitsee raipan apua, koska kyvyt eivät riitä ohjaamaan hevosta toivottuun suoritukseen ilman raippaa. Tällöin raippaa on pidettävä väkivaltaisena koulutusmenetelmänä.
Jos ihminen pystyy lähettämään miehitetyn aluksen avaruuteen ja eristämään tautia aiheuttavia geenejä hän kyllä pystyy kouluttamaan myös hevosen ilman apuvälineitä. Sen verran yksinkertaisesta asiasta on kuitenkin kysymys.
Johtajuuden käsite on todella ongelmallinen. Hevoset voivat toteuttaa “johtajuuttaan” mutta ihminen ei voi matkia hevosta tässä, koska ajautuu väistämättä agression ja rankaisemisen eli väkivallan puolelle. Ihmiselle biologisena olentona vaikkapa potkiminen on väkivaltaa. Hevonen käyttää “johtajuutta” symboloivia eleitä potkimista, näykkimistä, luimistamista, perän kääntämistä laumahierarkian keinona ja ilmeisesti luonnonoloissa todella harvoin. “Johtajuus” tulee tiheästi esiin ihmisen luomissa
olosuhteissa, joissa hevosen ravinnon ja tilan resurssit ovat riittämättömät ja ihmisen sekoittaa lauman rakenteita omalla väliintulollaan. Ylipäätään ajatus että voisi toimia kuin hevonen on aika utopistinen. Sen sijaan ihminen voi tiedoillaan ja taidoillaan yrittää selvittää ja ymmärtää miten ja miksi hevonen käyttäytyy niinkuin käyttäytyy ja koettaa luoda tilanteita, joissa se saa toimia lajinmukaisesti (esimerkiksi käyttää
ongelmaratkaisukykyään ja uteliaisuuttaan) ja sekä ihminen ja hevonen ovat tyytyväisiä lopputulokseen.
Muussa eläinkoulutuksessa ollaankin menty jo pidemmälle, ehdollistamiseen, positiivieen vahvistamiseen. Eli ajattelutapa on tämä: vahvistat palkitsemalla oikeaa käytöstä, mutta et reagoi millään tavalla “ei
toivottuun.” Tai oikeammin: reagoit siihen passiivisuudella. Näin saavutetaan pysyvää oppimista ja syvä luottamus ihmisen ja eläimen välille.
Ajatuksena on, että kaikenlainen rankaiseminen estää oppimista ja antaa vaikutelman tapahtumien arvaamattomuudesta, sillä ihminen ei kykene rankaisemaan niin että hevonen tietäisi, mistä rankaisu tulee ja ylipäätään rankaiseminen pilaa orastavan oppimisen. Rankaisu on myös henkisesti niin raskasta, että eläin pyrkii vain välttämään sitä mutta ei varsinaisesti omaksumaan toivottua käytöstä. Palkitseminen sen sijaan nostaa motivaatiota toimia toivotulla tavalla.
Tyypillinen esimerkki on aiheuttaa koiralle kipua nykäisemällä remmistä, kun se kiskoo. Tällöin koira ei opi olemaan kiskomatta, vaan oppii että ennalta-arvaamattomina hetkinä ulkona kävellessä saattaa tulla kivuliaita nykäisyjä. Väkivallaton tapa on jaksaa palkita koira aina, kun se kävelee sekunninkin kiskomatta. Itse olen kouluttanut vetoviettisen koirani näin vaikka siihen menikin sitten koko eka vuosi. Sen jälkeen koira ei kuitenkaan koskaan kiskonut.
Toinen esimerkki: hevonen kerjää ruokaa. Odotat kunnes se kääntää päänsä sinusta pois ja palkitset sen samalla hetkellä. Jälleen kerran; tämä on hidas, mutta toisaalta: pysyviä tuloksia tuottava tapa. Ja millä
oikeutuksella me vaadimme eläimiltä nopeaa oppimista? Oman mukavuutemme ja kärsimättömyytemme ja itsekyytemme nimissä.
Oleellista on kuitenkin, että palkitseminen on määrätietoista ja johdonmukaista. Näin sen avulla saavutetaan itse asiassa todellinen “johtajuus” sillä palkitseminen myös asettaa rajat eläimen käytökselle positiivisin
keinoin. Esimerkiksi tauotta haukkuvan koiran voi ehdollistaa pois haukkumisesta palkitsemalla se ensin pienestä tauosta ja sitten yhä pitemmistä haukkumattomista jaksoista. Lopulta koko ei toivottu käytös jää
pois.
Naksutinkoulutus perustuu positiiviseen vahvistamisen. Itse käytin sitä koiran kanssa erittäin hyvin tuloksin. (eng clicker training) Se oppi esimerkiksi poimimaan lattialta pieniä esineitä (esim tulitikkuja) ja
pudottamaan ne huuliensa ja kielensä kanssa hienosti työskennellen kapeaan purkkiin. Vain kuullakseen naksahduksen oikeasta suorituksesta ja saadakseen sitten makupalan!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Naksutinkoulutus
Hevosten kohdallahan käytetään paljon paineen poistumisen palkintoa eli avut perustuvat siihen että kun hevonen siirtyy oikealle paine oikealla puolella lakkaa, näin hevonen oppii, että siirtymällä oikealle pienestäkin vihjeestä saan paineen minimoitua. Sen takia avuissa olisikin tärkeää ajoitus ja oikea-aikainen lopetus. Jos vaan jatkaa painamista vaikka hevonen on jo menossa oikeaan suuntaan vesittää koko idean ja tuloksena on juuri niitä turtia ja apaattisia ratsastuskoulujen hevosia.
Siedätyksessä taas on ideana, että kun hevonen lakkaa pelkäämästä ja rentoutuu “paine” esim. kahiseva muovipussi poistuu välittömästi tuottaen “palkinnon”.
Alexandra Kurlandin koulutusohjeita.
Ihmisen ja eläinten välisiin suhteisiin liittyy yhä väkivaltaa, vaikka suhtautumisemme eläinten oikeuksiin ja ymmärrys niiden käyttäytymisestä on lisääntynyt huimasti. Olemme niin tottuneita osaan väkivallasta, että emme ehkä enää pidä jotakin toimintatapaa väkivaltaisena, vaan vakiintuneena menetelmänä, kuten kuolainten käyttöä.
Selkeästi väkivaltaisia menetelmiä ovat hevoselle huutaminen, hevosen uhkailu eleillä, hevosen lyöminen, säikäyttäminen, hevosen luottamuksen tahallinen pettäminen, eristäminen lajitovereista, pakottaminen ratsastustilanteessa tekemään fyysisesti ja henkisesti raskaita suorituksia ja hevosen pään ja niskan pakottaminen tiettyyn asentoon, hevosen jalkojen ja kavioiden kunnon heikentäminen kengityksellä, loimittaminen lämpötiloissa, jotka hevonen sietää hyvin ilman suojausta. Väkivaltaa on luonnollisesti myös hoitamatta jättäminen. Väkivaltaisia välineitä ovat raippa, kuolaimet ja kannukset, naruriimu painetta aiheuttavine solmuineen. Osa yllämainituista on äärimmäisiä esimerkkejä, eikä enemmistön hevosten kanssa nykyisin tekemisissä olevista ihmisistä tulisi mieleenkään lyödä hevosia. Osa taas tavanomaiseen hoitoon ja ratsastukseen liittyviä, vakiintuneita, legitimoituja väkivallan ja alistamisen muotoja.
Väkivaltaisten menetelmien tai välineiden käyttöön johtavia seikkoja:
eläintä kohtaan tunnettu pelko
kyky tai tarve käyttää valtaa, alistaa
empatiakyvyn puute
epävarmuus omasta osaamisesta
ihmisen osaamisen puutteet
eläimen käyttäytymisen huono tuntemus
eläimen aistimaailman (esim näkökentän) huono tuntemus
kritiikitön suhtautuminen vallitseviin käytäntöihin, tai arkuus toimia toisin
väkivallan oikeutusta vahvistava argumentointi
siirtyminen ongelmanratkaisutilasta väkivallan käyttöön
käsitys ymmärtämättä tulemisesta eläimen taholta
käsitys, että eläin on tahallaan ilkeä tai ”kuriton” juuri itseä kohtaan
itsekkyys
tehokkuusajattelu (aikaa on käytettävissä vain kaksi tuntia viikossa)
Tyypillinen tilanne:
1. Hevonen ja ihminen ovat molemmat ongelmanratkaisutilassa, tehden harjoitusta, jota ovat tehneet usein ennenkin. Molemmat ovat rentoutuneita.
2. Ihminen pyytää hevosta tekemään jotakin suhteellisen yksinkertaista mutta hevosille uutta johon liittyy esine, jonka yli pitäisi kulkea. Hevonen perääntyy, pyrkii ottamaan selvää esineestä, ei suostu astumaan sen yli. Ihminen on painostanut hevosta yli sen vastaanottokyvyn.
3. Ihminen hermostuu, hevosen käytös vaikuttaa ihmisen itsetuntoon ja ihminen alkaa epäilemään kykyään saada hevonen suorittamaan tehtävä.
4. Hevonen huomaa ihmisen hermostumisen ja stressaantuu. Asiassa on jotakin epäilyttävää. Se kiskoo itseään poispäin esineestä.
5. Ihminen suuttuu hevosen ”uppiniskaisuudesta”. Hän siirtyy pois ongelmanratkaisutilasta. Hevonen kauhistuu ihmisen agressiota ja siirtyy pois ongelmanratkaisutilasta.
6. Ihminen yrittää pakottaa hevosen suorittamaan tehtävän. Hän kokee suuttumusta. Molemmat ovat aggressiivisia ja kokevat pelkoa. Kumpikaan ei opi uutta suoritusta ja molemmille jää päällimmäiseksi kokemukseksi käsitys siitä, että harjoitusten tekeminen on raskasta ja epämiellyttävää.
Mitä sitten tehdä toisin tässä tilanteessa:
1) Ymmärtää, että hevoselle asia on töysin uusi, eikä sillä ole uuden tempun käyttöohjeita valmiina.
2) Antaa hevosen tutkia haluamallaan tavalla uutta kohdetta ja etsiä tapaa suorittaa tehtävä omalla tavallaan
3) Suhtautua passiivisesti hevosen kauhistumiseen ja perääntymiseen. Kun se pelkää ja miettii pakenemista, sitä ei ole syytä silittellä tai rauhoitella, koska tällöin itse asiassa tulee palkinneensa hevosen juuri tästä käyttäytymisestä. Antaa hevosen siis itse löytää rohkeus kohdata uusia asia ja näin kasvattaa itsetuntoaan.
4) Antaa hevosen ottaa etäisyyttä mutta palata itse määrätietoisesti kohteen luo, jotta hevonen saa tilaisuuden huomata että esine ei ole vaarallinen.
5) Palkita hevonen välittömästi kun se vain lähestyy oikealla tavalla esinettä, esimerkiksi nuuhkaisee tai laskee kavionsa sen päälle.
6) Ole joustava. Jos tehtävä on liian vaativa, hyvä kouluttaja ymmärtää tilanteen ja muuttaa vaatimustasoa helpommaksi. Olet esimerkiksi olet tehnyt ämpäreistä ja puomeista viuhkan, jossa puomien päät ovat ylhäällä eri tavoin. Jos tehtävä on hevoselle liian pelottava, laske aluksi puomit kokonaan alas kun hevonen menee viuhkan läpi. Kun suoritus on hyvä ja keskittynyt lopeta tehtävä siihen. Nosta osa puomeista vasta seuraavalla kerralla.
7) Yleisin virhe on ajatella, että hevonen oppii virheistä ja jos luovutat hevonen oppii ettei sen tarvitse tehdä kunnolla. Jos esimerkiksi ratsastus menee huonosti ja nouset ratsailta, hevonen muka oppii että käyttäytymällä huonosi ratsastaja nousee selästä. Päinvastoin, kun jokin asia on hankala, kaikessa oppimisessa palataan perusasioihin, aloitetaan alusta.
8) Oikealla hetkellä palkitseminenn oleellista. Palkitseminen voi tapahtua makupalalla, mutta makupala tulee aina vasta kun toivottu tilanne on ohi. Hevonen pystyy tulkitsemaan ihmisen eleistä toivotun suorituksen. Opettele myötäämään ja rentoutumaan kehollasi, kun hevonen liikahtaa oikeaan suuntaan. Naksutin on erinomainen koulutusmenetelmä. LUE LISÄÄ Naksuttimen sijaan voit käyttää vaikka lyhyttä sanaa esim JEP.
9) Voit harjoitella tehtäviä monta kertaa, mutta kun olet saanut aikaan suhteellisen onnistuneen suorituksen, älä jää jankkaamaan sitä vaan poistukaa molemmat tilanteesta voittajina!
Vanha ohjelma kertoo hyvin kouluratsastuksen sotilaallisesta taustasta. Enpä tiedä onko tämä nyt sitten niin lapsille sopiva laji. Videolla myös näkyy hyvin miten hevonen reagoi kuolaimiin. Se alkaa jyystämään suutaan ja vähitellen koko turpa peittyy vahtoavaan kuolaan. Minulta kysytään usein, miksi hevoset ratsastettaessa ovat suu vaahdossa. Kuolaako hevonen aina juostessaan? Mitään muuta eläintä emme pakota pitämään suussaan metallinkappaleita vaativan liikkumisen ohella. Hevonen ansaitsisi myös kouluratsastustilanteessa olla oma kaunis ja vapaa itsensä. Miksi hevosen pää ja suu pitää pakottaa tällaiseen asentoon? Kun itse katson näitä videoita minulle tulee pakokauhuinen olo hevosen puolesta.
Siirtymällä kuolaimettomaan ratsastukseen, joustavaan satulaan ja hevosen anatomian huomioon ottamiseen kouluratsastuskin astuisi 40-luvun tyylistä muutaman vuosikymmenen harppauksen eteenpäin nykyaikaan, jossa oikeustajumme ei enää salli eläinten kiduttamista millään tekosyyllä.
mm. kivoja tarinoita menestyneistä ”paljasjalkaisista”
Fari on kengätön esteratsu. KATSO VIDEO